sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Angelika ja stallarismi - saappaat ojossa seikkailuun







Angelika ja stallarismi
saappaat ojossa seikkailuun

Vanhan ajan Angelika on taas romanttisempi kasvutarina ja metamorfoosi:
rujo,
ontuva,
arpinaamainen, siis seksikäs, mutta solidaarinen, alaisilleen reilu ja lojaali kreivi Peyrac muuttuukin Angelikan silmissä elämänsä rakkaudeksi. Peyrac oli kokenut ja matkustanut mies - tyypillinen renessanssi-ihminen: runoilija, noita, alkemisti, tiedemies, ja tarinan kertoja. Ennen kaikkea kottaraiset pörräsivät hänen ympärillään lääpällään – hän oli siis täydellinen, huomaavainen rakastaja… Mutta myös Angelikalla oli monia taitoja, eikä vain avuja.
 kuva Peyrac ja saappaat

Bernard Borderie (1924-1978) ohjaasi Angelika -sarjan historiallisia elokuvia viisi kappaletta vuosina 1964-1968, ja tuntuu hassulta kuinka ne toimivat - olihan tuo vallankumouksen, itsenäisyyden, vapauden ja vapaan rakkauden aikaa. Sotilaspassit ja rintaliivit paloivat - vai tuliko se jakso vasta 70-luvulla?




Vaikka nihilistisessä Euroopassa vietettiin hullua vuotta – taas kerran – suurine opiskelijamellakkoineen, niin samaan aikaan kuvattiin kauniissa ympäristössä varsinaista todellisuuspakoa…




Mutta minä pidän näistä kerroksista historian ja fantasian. Katsoa ikkunasta ulos, ja sitten katsoa TV:seen tai kirjahyllyyn, mielikuvitukseen sisään.



Yhtä kaikki ainakaan opiskelijat eivät olleet tyytyväisiä, joten moderni maailma kuohui. Naiset ottivat myös oikeuden omiin käsiinsä - monella tavalla. Angelika-kirjat ja elokuvat tuntuivat kuuluvat toiseen aikaan, se oli silkkaa eskapismia, eikä tarvitse näitä teoksia edes kovinkaan tarkkaan analysoida kun huomaa selkeästi, kuinka ne esittelivät uuden alakulttuurin eli sadomasokismin sen monessa muodossaan. Ne eivät olleet pornoa sinänsä, koska ne olivat fantasiaa ja tuottivat nautintoa. Angelika de Saden Justinen tavoin kärsi, mutta aina välillä Angelika ( Angélique de Sancé de Monteloup ) myös saavutti jotain, hän oli myös toimija mutta paljon hänellä oli vastuksia seikkailuissaan: sulttaanit ja kuninkaat ahdistelivat häntä, ja näin meille piirtyi kuva korruptoituneesta idästä ja lännestä - missään ei ollut turvassa. Koska aikajana oli 1600-luvun puolivälissä olimme tietenkin keskellä Ranskan Aurinkokuninkaan juonittelevaa hovia. Pariisin alamaailma esiintyy niin genet-, hugo- ja villon-maisena kuin mahdollista. Sankarittarellamme on useita rooleja, ja hän joutuu aina mukautumaan ja sopeutumaan uusiin oloihin; ryysyistä rikkauksiin, kun hänet naitetaan aateliselle, mutta monen mutkan kautta Angelikan ansioluettelo näyttää tältä: leski, kerjäläinen, alamaailman tyttö, porvari, orjatar, äiti, yksityisyrittäjä [kaakaokuppilan pitäjä kuin myöhemmin kirjoitetussa Pienessä suklaapuodissa ]. Alkuasetelmassa hänen puolisonsa on kreivi Joffrey de Peyrac de Morens, joka omaa myös useat kasvot: hänestä tulee lainsuojaton ja merirosvo Rescator. Angelika on romanttisen kirjallisuuden konventioista poiketen [= joissa isäntä raiskaa piian joka raskaana ollessa hukuttautuu] suhteessa useaan mieheen - ei tietenkään tietoisesti yhtä aikaa.



Kiinnostavaa onkin nämä Angelikan lukuisat rakastajat! Yleensä sankaritar on nuhteeton nunna tai vain yhden miehen nainen romanttisessa perimässä, ja tuo yksi ainutkin mies häneltä riistetään… Ei ole romanttisempaa kuin traaginen rakkaus….


Mutta silti Angelika porskuttaa eteenpäin, ja me pidämme häntä hyvänä tyyppinä, samaistumisen kohteena – vaikka hänellä on lukusia, täysin toisistaan eroavia miehiä, aina alamaailman johtajasta Ranskan kuninkaaseen asti.


Nykyaikana tuollainen käytös ja elämänkohtalo ovatkin totta, mutta miten ennen muinoin, varsinkin seksistisellä 50-luvulla? Ainoa ongelma nykyisin Angelikaa katsoessa tai lukiessa on se, miksi ihmeessä hän ei tartu miekkaan? Miksi ei käytä kick boxingia?

Pitääkö siis romanttisessa konventiossa naisen olla uhri? Joka huutaa ei, ja sitten pyörtyy?
Angelika pursuu sadomasokismia, joko hyvin selkeätä tai rivien välistä. Sitomista, ruoskimista….
Voiko katsoja valita roolinsa ihan itse?

Vaikka alussa aatelinen Angelika on tytön hupakko ja rasavilli, joka tukka takussa leikkii mieluummin palkollisten kanssa, eikä halua pukeutua kuin prinsessa tai papukaija raskaisiin koruihin ja käyttäytymään jäykästi…




Angelika nai rakkaudesta [!] sadistisen, kylmän biseksuaalin serkkunsa Philippen. Nainen on monessa haaksirikossa - metaforisesti ja konkreettisesti - ennen kaikkea hän sotii sitä käsitystä vastaan, että naisen pitää istua kotona odottamassa ja kutomassa kun mies kekkuloi sukkuloiden seikkailuissa. Vaikka näyttäisi, että Angelika toimii vain miesten pelinappuloina niin tämä nainen kuitenkin toimii, kostaa, pakenee, on liikkeellä, tekee suunnitelmia. Pahuus tulee niin monesta suunnasta - ja näiden tarinoiden goottilaisena pahana on useampi mies. He pitävät jännitystä yllä.
Samalla nämä elementit: ontuminen, arpi, tuuheat hiukset, paljastavat roolihenkilön maailmanmiehen sielun, se on seksikäs ja arvaamaton. Tämä hahmo muistuttaa Jane Eyren, Kotiopettajattaren tarinan miestä ja miksei Ross Poldark Nuoren miehen tie - josta myös 70-luvulla tullut tv sarjana. Ontuva paholainen on hyvä romaanin nimi [ Alain René Lesage (1668 – 1747)]. Ja alkoiko kaikki Kadotetusta paratiisista??? Ja tarkoittihan Oidipuksen nimi kampurajalkaa.






Uusimmissa tarinoissa myös la donna mobile joka ei ole häilyväinen mieltä muuttava tuuliviiri yllä talon katon vaan liikkuva, muuttava, muuttuva, se voi olla myös häilyväinen, hullu tai paha, kuten saippuasarjoissa Dynastia, Melrose Place; lotvauttaako lukija korvaansa Kotiopettajattaren tarinan miehen oikealle aviovaimolla, hullulle naiselle ullakolla? Modernissa gotiikassa mies ei telkeä entistään ullakolle vaan eroaa tästä. Petetty nainen voi ilmestyä mistä vaan kostamaan.

=  Kuuntele esimerkiksi aiheeseen tiukasti kuin ommeltuna liittyvä kipale eli Marc Almondin hilpeän
irrationaalinen ja ironinen A Lover Spurned.

=  Korkeakulttuurissa Salome vaati miehen päätä vadille, miehen joka torjui hänet.
Toisaalla Hitchcockilla oli polttopisteessä toimiva nainen - Takaikkunassahan mies istuu vain huoneessaan pyörätuolissa pitkä kaukoputki kipsissä olevan jalkansa päällä, kuin parodisesti ylikorostunut fallinen kasvava objekti, ja nainen toimii, murtautuu mahdollisen murhaajan huoneeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.