lauantai 20. helmikuuta 2010

Goottilainen Viktoriaaninen kenkä / aika


Goottilainen Viktoriaaninen kenkä / aika

Olen käyttänyt kenties harhaan johtavasti eli luovasti pop-kulttuurin ja erityisesti undergroundin lävitse käsitteitä Goottilainen Viktoriaaninen kenkä / aika, mutta niillä tarkoitan illuusiota kummastakin estetiikasta. Mielestäni brittisarjat ja elokuvat oivasti kuvittavat aikakautta…. johon meille voi olla mahdotonta sulautua ja sulloutua.

Viktoriaanista aikaa on kuvannut erityisen kauniisti Sherlock Holmes tv-sarja, jota on tähdittänyt Jeremy Brett.


Mikä näissä moderneissa tavallisen näköisissä, sympaattisissa viktoriaanisissa naisissa on?

Jane Eyre oli harvinaisen järkevä tyttö – vaikka hänellä oli takanaan niin traaginen ja sadistinen lapsuus. BBC:n ihastuttavassa minisarjassa Kotiopettajattaren romaani häntä näytteli Ruth Wilson.

Charlotte Brontën klassikko Kotiopettajattaren romaani (1847; suomennettu vuosina: 1919 Tyyni Haapanen-Tallgren, ja 1985 / Kaarina Ruohtula) onkin sitten ollut kuumaa kamaa divareissa. Mikäs siinä. Hassua kyllä – ostaessani kassillisen, siis kymmeniä poistokirjoja, poimin mukaani myös vanhan painoksen Brontën teoksesta Syrjästäkatsojan tarina ( Villette, 1853; suomennettu vuonna 1966 / Tyyni Haapanen). Kirja tuli maksamaan noin kolme senttiä.

Dickensin Kolean talon orpotyttö Esther Summerson joutui taas pitämään kaikki ohjat käsissään luoviessaan typerien ylempiluokkaisten pelivelkojen ja muiden tyhjänpäiväisyyksien kanssa itse miltei pennittömänä seuraneitinä. Puhumattakaan Rumasta Bettystä…

Esther Summersonia BBC:n laatudraamassa ansaitun palkitustikin näytellyt Anna Maxwell Martin nähdään myös mainitun Anne Hathawayn lisäksi tulevassa filmissä Becoming Jane, jossa hän on Janen sisar Cassandra Austen. Esther oli myös viime vuoden versiossa Kaislikossa suhisee…


Viktoriaanista aikaa kuvaa hyvin suhtautuminen normaaliuteen lääketieteellisenä ja ties minä määreenä
myös teokset Elefanttimies ( The Elephant Man, 1980 ja 1982 )
Florence Nightingale (1985) TV-elokuva


Ihana Tipping the Velvet (2002) romaani ja minisarja kuvaavat erinomaisesti viktoriaanista aikaa nuoren tytön kasvutarinana kalastajakylän taviksesta Lontoon vaudevillen tähdeksi ja lesboksi.

Muita viktoriaanisia trillereitä:
Kaasuvalo ( Gaslight, 1944)

Aikakauteen kuului myös ihmisen persoonan tutkiminen –ja löydettiin se pimeämpi puoli filmiversioissa:
Dracula (1931), Dracula (1958), Dracula (1973) TV-versio, Bram Stokerin Dracula (1993), Dracula 2001,
Dr. Jekyll and Mr. Hyde (1931)
A Taste of Evil (1971)
Dorian Grayn muotokuva - The Picture of Dorian Gray (1945)


Myös viime vuosina on tehtailtu viktoriaanisia filmejä:
Topsy-Turvy (1999) ihanaa vaudevilleä on tama karmea elämä
Maailman ympäri 80 päivässä
Aikakone
The Prestige (2006)
The Illusionist (2006)
Moulin Rouge (2001)


absintinvihreitä limonadipulloja, seepian sävyisiä yhtä lailla hauraita ja jämeriä valokuvia, hatturasioita jotka muistuttavat nykyajan posliinipyttyjä, varietee-esityksiä, medaljonkeja joidenka sisällä on rakastavaisten tai sitten vain avioparin valokuvat, tai medaljonkia jonka sisällä Keatsin hiuskiehkura, voisiko siitä kloonata, täydellisen runoilijan, ei, jatkan kävelyä pelisalissa, kappa musliinikangasta, silitän sitä kädellä, kuinka suuri työ, tehdä prinsessalle puku, ja pitää se puhtaana, tehdä uusi puku, kastanjoiden paahdettu joulukuinen tuoksu, sotilaina seisovat valjut pyykkipojat,
suuret kyyneleet kristallia havupuun oksalla, kirpeää, mistelinoksa, haavoittua kuin Lumikin äiti, synkät synkät tehtaat, hernerokkaa sumu ainiaan tykkänään, kirjoituskoneen keksiminen, sitten puhelimen, fonografin! Jäätelötuutin! Sähkövalon!


Kuinka hienosti Hannu Salmi kirjoitti Vuosisadan lapset - 1800-luvun kulttuurihistoria kirjassaan sähkövalon siis valaistun katunäkymän muuttaneen ei pelkästään yön päiväksi, vaan kadun kuin näyttämöksi, jossa flanöörit kulkivat ja tulivat huomatuiksi.


Ritva Hapulin ja Johanna Materon toimittama Murha pukee naista - naisdekkareita ja dekkarinaisia paneutuu myös asian syrjään, flanööreihin. Kuinka turvallista katujen valaistuksen aloittamisen jälkeen oli!


Viktoraanisen ajan ihmisille ei ollut paikkaa toista rakkaampaa kuin oma koti kullan kallis, ja sen lämpö. Siellä oli aina ihana rauha, teetä ja sympatiaa. Kaikki paha jäi kynnyksen tuolle puolen.



Paitsi heillä joilla oli huonommin, kun viheliäinen asunto kuten Ann Kramerin Eyewitness victorians ( A Dorling Kindersley Book, 2003 ) kerrotaan naisten 15-tuntisista työpäivistä tehtailla ja jopa kaivoksissa, asuen viheliäisissä asunnoissa, joissa taudit jylläsivät, ahtaasti, ilman juoksevaa vettä tai kylpyhuonetta, lähellä sijaitsevien tehtaiden saastuttaessa ilmaa.


Aivan toisenlaisen kuvan ajasta saa katsellessa viktoriaanisia paperinukkeja joilla ei ole huolen häivää. Tutustu vaikkapa Tom Tierneyn Great fashion designs of the victorian era upeisiin paperinukkeihin ja Carol Belanger Graftonin Victorian Fashions cd-rom & book kirjaan ja cd romiin jossa on enemmän yksityiskohtia korsetin nyöreistä strutsin sulkiin. Krinoliinin, kehikon joka laitettiin valtaisan hameen alle jotta se olisi tarpeeksi mahtaisa, uudelleen käytöstä meille opetti mm Jane Campionin erinomainen Piano jossa merenrannalla äiti, tytär ja lyhty istuivat suojassa krinoliinin ja hameen alla kuin teltassa.. Victoria and Albert Museumissa* Lontoossa voi sovittaa peilin edessä päälleen aitoa krinoliinia. Koulupojat univormuissaan kuin suoraan The Wall tai Harry Potter -elokuvista eivät olleet tästä kiinnostuneita vaan mieluummin kokosivat lasisista legoista Kristallipalatsin pienoismallia. Katsoin stereovalokuvia kojeella joka sai pään särkemään ja kuolleet, biljardia pelaavat, ihmisiksi puetut sammakot absurdilla tavalla realistisiksi.

Kramerin kirja kuten esimerkiksi äsken mainittu museo* kertovat brittiläisen arkkitehtuurin osasta
        Gothic revival
        eli gotiikan paluusta, joka iloksemme on säilynyt yhä St Pancrasin rautatieasemalla
        kuin myös parlamenttitalossa.
 Ø      St Pancrasin hautausmaalla, äitinsä Mary Wollstonecraftin haudan äärellä, tapasivat salaa toisiaan Frankensteinin kirjoittanut Mary Shelley ja rakastajansa, runoilija Shelley.


p.s. jos Taj Mahal on liian kaukana niin ainahan voi mennä Lontooseen ja katsoa kuinka Victoria on pyhittänyt kuolleelle rakastetulleen monumentteja.


Viiltäjä-Jackin kiinnostavin lause oli:
Minä aloitan 1900-luvun.


Ø      Kuriositeettina: romaanin Dracula kirjoittaja Bram Stoker oli palavasti rakastunut näyttämön ulkopuolellakin hypnoottiseen ja karismaattiseen Henry Irvingiin, joka kenties toimi kreivi Draculan esikuvana, ja ties kuka oli Oscar Wilden ihmisen pimeitä puolia kaukoluotaavan romaanin Dorian Grayn hedonistisen keikarin esi- tai paremminkin irvikuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.