lauantai 20. helmikuuta 2010

Hullut naiset ullakolla




Hullut naiset ullakolla
            ovat kirvoittaneet monta kirjaa - ja niistä tehtyjä tutkimuksia.
 
Hosiaisluoma nostaa Kirjallisuuden sanakirjassa esiin perin kiehtovan aspektin: Toril Moi vuoden 1982 teoksessaan Modern Literary Theory erittelee "naiskirjailijoiden pyrkimyksiä ilmaista naisista vihaansa patriarkaattia vastustavalla kaksoisstrategialla: henkilöhahmoissa esiintyvät enkeli ja hirviö, suloinen sankaritar ja raivoava nainen kuvastavat kirjailijan minuuden vastakkaisia puolia."

Klassikkoesimerkiksi annetaan Bertha Rochester "hullu nainen" joka on "perinteisen sankarittaren groteski vastahahmo" Kotiopettajattaren romaanissa. Sandra Gilbert ja Susan Gubar julkaisivat vuonna 1979 varsin kiinnostavan teoksen The Madwoman in the Attic; jota Hosiaisluoma valottaa: "Gilbertin ja Gubarin mukaan tällainen henkilö on yleensä tekijän alter ego, hänen ahdistuksensa ja raivonsa kuva." Ja jatkaa: heidän mukaansa " jo se, että naiset rohkenivat kirjoittaa - ottaa käteensä kynän eli metaforisen peniksen - uhkaa patriarkaatin asettamia rooliodotuksia."


Onneksi meillä on mielikuvitus - sitä kukaan ei korseteta, ei typistä, ei nyöritä, ei sido, ei nypi, ei värjää, ei suorista, ei kiharra, ei revi, ei vahaa, ei kiinteytä, ei arvuuta, ei alista, ei väheksy, ei töki hattuneuloilla, ei imuroi selluliittina,
- eikä leikkaa.
 

Lainaan Hosiaisluomaa vielä pätkän, hän kirjoittaa Rosemary Jacksonin todenneen teoksessaan
                             Fantasy: The Literature of Subversion, 1981:
 
"mielikuvituksellisen avulla pyritään korvaamaan puute, joka aiheutuu yhteiskunnan ja kulttuurin asettamista rajoituksista. Fantasiakirjallisuus voi palvella henkireikänä ja tarjota mahdollisuuden paeta ahdistavaa todellisuutta mielikuvituksen vapauden maailmaan."



luku kenkätyypit Viktoriaaninen versus belle epoque

C S I rikossarjassa oli kerran jakso, jossa oli kauniisti sisustettu huone – kuin suoraan osoitteesta 221 B Baker Street… Siinä joukko ihmisiä rentoutui pukeutuen viktoriaanisesti, ja rikoksia selvitelleen aidon Sherlock Holmesin tapaan.


Viktoriaaninen koti oli ihanan täyteen ahdettu porvariskoti, oli tummaa puuta, kauniita senkkejä, ja kauniita esineitä. Kotiin saattoi ostaa kaikenlaisia moderneja vempeleitä, kuten taikalyhtyjä tai stereofonisia kuvia, joita sai katsella omalla laitteellaan. Viktoriaanisen ajan nurjemmasta puolesta kertoo ihastuttava ja karmea Tyttö ja hänen varjonsa romaani.

Oscar Wilden Tärkeintä on olla Uuno – The importance of being Ernest teos kuvaa kauniisti Belle époque –aikaa.


Hyvin kauniisti viktoriaanisen ajan kuvauksessa on onnistunut englantilaisen Hammer studion kauhuelokuvat 1950-luvulta lähtien filmatisoidessaan vanhoja kauhuklassikkoja ( Dracula, Jekyll & Hyde, Frankenstein ). Yksittäisiä muita Christopher Leen ja Peter Cushingin filmejä kuten Creeping Flesh kuvaa hienosti viktoriaanisen ajan ihmisen mielen pirstaloitumista, pohdintaa, onko sivistynyt ihminen oikeasti vain viekas eläin, jonka on tultava toimeen viidakossa. Mitä darwinismi oikeasti tarkoittaa?? Ja mitä hullu tiedemies saa tutkia, ja mitä kaikkea hän uhraakaan intohimoisen ja pakkomielteisen työnsä vuoksi. Ketä voi käyttää koekaniinina? Ja kuinka kaksi tiedemiestä voikaan kilpailla… Kyseessä voi olla myös kahden toisiaan kunnioittavan näyttelijän toisensa suohon laulaminen…


On kiinnostavaa seurata kuinka työhönsä täysin uppoutuvan tiedemiehen tyttären persoonallisuus muuttuu, hänestä tulee äitinsä, kevytkenkäinen ja seonnut kirkkaan punaisissa hepeneissä hörhöilijän joka keikkuen kulkee kohti tuhoaan…


The House of Wax elokuvan eri versiot ovat kiinnostavia; Vincent Pricen tähdittämässä filmissä on hauska korsetin pukemisjakso.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.